Galleriatilojemme yhteydessä toimii myös yleisölle avoin, valokuvausaiheinen lukukirjasto. Kirjastoon kuuluu tällä hetkellä noin 100 teosta, ja määrä on kasvussa. Teokset on saatu lahjoituksina pääasiassa yhdistyksen jäseniltä, Kustannusosakeyhtiö Mustalta Taiteelta ja valtion valokuvataidetoimikunnalta.
Kirjaston teokset keskittyvät valokuviin, erityisen suuri osuus on korkealaatuisilla, yhden henkilön tuotantoa esittelevillä kirjoilla. Tekniset teokset ovat sivuosassa, koska niiden tarjonta on hyvä alueen kaupunkien ja kuntien ylläpitämissä julkisissa kirjastoissa.
Kirjasto on avoinna keskuksen aukioloaikojen mukaisesti.