Sofia Virtanen Iiris-Lilja Kuosmanen Ella Karjalainen
Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen suuressa galleriahuoneessa pohditaan toukokuussa ihmisten välisiä suhteita, kun esille asetetaan Iiris-Lilja Kuosmasen kokonaisuus Toinen minä.
- Näyttelyni aihe eli ihmisten välillä vaikuttavat suhteet on muotoutunut ajan kanssa, lähtien liikkeelle sieltä, mitä aikaisemmin olen tehnyt. Olen kuvannut muutamaa henkilöparia, jotka ovat kuvissa yksin tai toisen kanssa. Kuvat vaikuttavat keskenään niin, että katsoja huomaa etsivänsä yhteyttä henkilöille - tai ehkä katsoja etsii yhteyttä itseensä. Jotta henkilöiden väliset suhteet korostuisivat ja kuvien henkilöt tuntuisivat heräävän eloon, pyrin näyttelyssäni installaatiomaiseen ripustukseen.
- Henkilökuvaus on minulle luonnollisinta ja läsnäolo tärkeää. Kuvaushetki mallin kanssa antaa minulle muutakin kuin valokuvan, jotain mistä kuvanikin toivottavasti puhuvat: miten toinen ihminen vaikuttaa toiseen, miten toisesta tulee osa omaa itseä, tai miten pystyy sitten luopumaan tällaisesta suhteesta. Kuvissani etsin siis sitä suhdetta, mikä sitoo meidät toisiin.
- Kuvaushetket haluan pitää mahdollisimman yksinkertaisina ja luonnollisina. Kuvaaminen on hidasta ja rauhallista, kun kuvaan isolla keskikoon filmikameralla. Myös luonnonvalo on tärkeä elementti kuvissani, ja sen lisäksi tutkin kuvitteellisen, lavastetun kuvan ja toisaalta dokumentaarisen kuvan suhteita. Kuvien tunnelmat vaihtuvat sen mukaan, mitä lavastetumpaa tai aidompaa kohdetta olen kuvannut. Selvää rajaa näiden välille en kuitenkaan pyri vetämään, vaan haluan yhdistää molempia.
- Kuvaustyylini on minimalistinen: kuvani keskittyvät tärkeimmän näyttämiseen ja rauhallisuuteen. Pienimmätkin yksityiskohdat nousevat tärkeiksi, kun niitä on vähän. Värien kautta kuviin tulee mukaan voimaa ja merkityksiä. Värit keskustelevat kuvissa keskenään. Usein kuvat voivat olla väreiltäänkin hyvin paljaita, jolloin voimakkaat värit tuntuvat vahvemmilta. Henkilöt kuvissani eivät ole vaatteitta, mutta kuitenkin paljaina esillä.
- Se, minkälainen ihmissuhde kuvattavilla on, ei ole tärkeintä, vaan tapa, jolla suhde henkilöihin vaikuttaa. Tärkeää on siis se, miten henkilö suhtautuu toiseen, koskettaa toista, tai miten toinen muuttuu toiseksi, samaksi kuin toinen. Samalla periaatteella olen kuvannut myös itseäni, etsien toista minääni.
Näyttelyn avajaiset pidetään keskiviikkona 5.5.2010 klo 18. Taiteilija on paikalla avajaisissa.