Valolla   Tuomas Merilahti   Jälki  

Tuomas Merilahti

Ogu a gendi kumona - ken kulkee hän näkee
8.-30.4.2010

Valokuvakeskuksen pienessä galleriahuoneessa nähdään Tuomas Merilahden esikoisnäyttely, joka on Kauniaisten seurakunnan tilaama ja samalla osa Merilahden opinnäytetyötä Kauniaisten Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Kirkon nuorisotyöntekijäksi tänä vuonna valmistuva Merilahti käsittelee kuviensa pohjalta lopputyössään paitsi Namibiassa tehtävää lähetystyötä, myös valokuvan käyttömahdollisuuksia koulutuksessa ja sosiaalialalla.

- Näyttelyni teema on lähetystyö Namibiassa sekä maan kulttuuri, ihmiset ja luonto. Kuvat on otettu syksyllä 2009, jolloin matkustin Suomen lähetysseuran kautta kolmeksi kuukaudeksi Namibiaan osana kouluni kansainvälisyys- ja monikulttuurisuusharjoittelua. Sain nähdä ja kokea maan rikkaan kulttuurin, ystävälliset ihmiset sekä monimuotoisen luonnon, tärkeää lähetystyötä unohtamatta. Namibiassa tehtävän lähetystyön historia ulottuu kauas 1800-luvun puoliväliin, jolloin Martti Rautanen ensimmäisenä suomalaisena lähetystyöntekijänä päätyi Namibian Ambomaalle.

- Näyttelyn nimen keksimisessä auttoi itsekin lähetystyötä Namibiassa tehnyt Jouni Salko. Kuvat nähtyään hän ehdotti kokonaisuudelle nimeksi kavangolaista sanontaa "ogu a gendi kumona" - ken kulkee, hän näkee. Sanonta juontaa juurensa Matias Sikondomboroon, joka oli ensimmäinen kavangolainen pappi ja myös ensimmäinen kavangolainen Suomessa 1960-luvulla. Hänen matkastaan Suomessa on ilmestynyt myös samanniminen kirja.

- Tämä näyttely puhukoon puolestaan ja kertokoon, mitä tällä matkalla kulkiessani näin.

Näyttelyn avajaiset pidetään keskiviikkona 7.4.2010 klo 18. Taiteilija on paikalla avajaisissa.