Jälki Siitonen, Pöntinen & Lillandt Veijo Kantele
Valokuvakeskuksen suuressa galleriassa nähdään kolmen kuvaajan yhteisnäyttely, kun luontokuvaajat Hannu Siitonen, Benjam Pöntinen ja Bo-Göran Lillandt tuovat esille vapaaehtoisen metsiensuojelun edistämiseksi luomansa näyttelyn. Näyttelyn kuvissa sukelletaan arvokkaiden metsäkohteiden maisemiin sekä tutustutaan metsäluonnon harvinaisiin ja uhanalaisiin lajeihin: kuukkelin ja liito-oravan lisäksi kuvissa esiintyy monimuotoisten metsien eliöitä hämähäkistä siperiankärhöön.
Näyttelyn taustalla on METSO-ohjelma eli Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma. Tämä on metsien monimuotoisuutta turvaava hanke, jonka avulla yksityiset metsänomistajat voivat valtion tuella suojella metsänsä monimuotoisuutta ja samalla varmistaa, että Suomessa kasvaa jatkossakin sellaisia metsiä, joissa myös uhanalaiset ja taantuneet eliölajit voivat elää.
Huoli metsäluonnon tulevaisuudesta sai kuukkelitutkija Bo-Göran Lillandtin tarttumaan kameraan, ja edelleen yhteistyöhön luontokuvaajien kärkijoukkoon kuuluvien Hannu Siitosen ja Benjam Pöntisen kanssa. Näyttelykuvissa ovat pääosissa metsien kätketyt aarteet, kasvit ja eläimet.
- Olen seurannut kuukkeleita Etelä-Pohjanmaalla yli 30 vuoden ajan. Näinä vuosina metsämaisemat ovat kokeneet suuria muutoksia; erityisen huolestuneena olen katsonut metsien muutosta viime vuosina, kun tutkimukseni kohteena oleva kuukkelikanta on kutistunut kiihtyvää tahtia, kertoo Bo-Göran Lillandt.
- Monimuotoiset metsät käyvät yhä arvokkaammiksi, ja jäljellä olevien arvometsien säilyminen on entistä tärkeämpää. Metsäluonto on keskeinen osa suomalaisuutta, joten metsän suojelulla säilytetään luonnon lisäksi myös kulttuuria tuleville sukupolville.
Luontokuvaaja Hannu Siitonen on harrastanut luonnossa liikkumista pienestä pitäen. Isänsä mukana metsätöissä kulkiessaan hän tarkkaili kuukkeleita, jotka myöhemmin katosivat Siitosen kotiseudun Parikkalan metsistä kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Vuonna 1994 Siitonen havaitsi metsässä pesivän kuukkelipariskunnan ja alkoi tarkkailla sekä kuvata lajia. Vuonna 2003 ilmestyi hänen kuukkelikuvistaan kirja Kuukkeli - sielulintu, johon tekstit on kirjoittanut Heikki Willamo. Maailman luonnonsäätiö WWF valitsi kirjan vuoden 2003 luontokirjaksi. Vuonna 2004 Siitonen sai Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen ympäristöpalkinnon ponnisteluistaan kuukkelin ja sen elinympäristön suojelemiseksi.
Lapualainen valokuvaaja Benjam Pöntinen on toiminut valokuva-alan ammattilaisena reilut 20 vuotta. Tuona aikana hän on tehnyt pääasiassa luontokuvausta, jossa erityiskohteena ovat olleet eteläpohjalainen kulttuurimaisema, liito-orava ja linnut. Jatkojalosteena kuvaustyöstä on syntynyt muun muassa monia valokuvateoksia, ja Pöntinen on tehnyt myös videokuvausta sekä pitänyt vuosittain lukuisia kuvaesityksiä niin kotimaassa kuin ulkomailla.
Kristiinankaupungissa asuva luontokuvaaja ja kuukkelitutkija Bo-Göran Lillandt on tutkinut kotiseutunsa kuukkeleita noin 30 vuoden ajan. Hän pääsi jo 11-vuotiaana mukaan tutkimukseen, jossa tarkoituksena oli selvittää, olivatko seudun lintuharrastajat havainneet satunnaisia kuukkelivaeltajia vai pesikö Kristiinankaupungin korkeudella tuolloin kuukkeleita, joita pidettiin pelkästään Lapin lintuina. Sittemmin Lillandt on jatkanut samoin tutkimusmenetelmin: kuukkeleita tarkkaillen ja rengastaen reviireihin sijoitetuilla ruokintapaikoilla. Lillandtin kirjoituksia ovat julkaisseet useat tiedelehdet ympäri maailmaa.
Näyttelyn avajaiset pidetään keskiviikkona 3.3.2010 klo 18. Bo-Göran Lillandt ja Hannu Siitonen ovat paikalla avajaisissa.