Veijo Kantele Jaakko Repo Janne Leppänen
Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen helmikuu tuo suureen galleriaan esille simpeleläisen valokuvaajan Jaakko Revon (s. 1945) näyttelyn, joka juhlistaa kuvaajansa 50-vuotista taivalta valokuvaajana.
- Sain kipinän ammattiini jo koulupoikana. Oli valtavan jännittävää saada ottaa kuva perheen kameralla, olin tuolloin alle 10-vuotias. Ensimmäisen oman kameran sain isoäidiltäni 11-vuotiaana, ja siitä kaikki alkoi.
- Ensimmäinen julkinen kuvaustehtäväni oli oman koulun, Simpeleen yhteiskoulun, joulujuhlan kuvaus. Ottamani kuva julkaistiin jouluaattona 1959 Kaakkoisseutu-lehdessä, minkä jälkeen aloin saada muitakin kuvauspyyntöjä. Ihmiset huomasivat kuvien onnistuvan ja pyysivät kuvaamaan omiin perhejuhliinsa. Koulun jälkeen piti sitten päättää, ryhtyisikö nuoriso-ohjaajaksi vai valokuvaajaksi. Polku johti kameran taakse, mutta nuorisotyö jatkuu partiojohtajana edelleen.
- Sain hyvän alun uralleni kuvatessani Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n Simpeleen-tehtaiden käyttöön mitä erilaisimpia tapahtumia ja tuotteita. Myöhemmin, 1970- ja 1980-luvuilla, kuvasin valtavia rakennustöitä, joita suomalaiset rakentajat toteuttivat Svetogorskissa ja Kostamuksessa Neuvostoliitossa. Stora Enson kuvaukset henkilökuntalehdille sekä mainos- ja PR-käyttöön alkoivat 1980-luvulla ja jatkuvat edelleen. Myös lähiseudun yritykset, kunnat, seurakunnat ja kaupungit ovat antaneet mielenkiintoisia tehtäviä minulle.
- Suoritin 1970-luvulla Taideteollisen korkeakoulun ensimmäisen kurssisarjan, joka järjestettiin jo ammatissa toimiville valokuvaajille.
- Olen aina valmis uusiin valokuvaushaasteisiin. Nyt nähtävä juhlanäyttelyni kertoo monipuolisesta työstä viiden vuosikymmenen ajalta sekä myöskin siitä arjesta, joka työllistää valokuvaajaa päivittäin.
Näyttelyn avajaiset pidetään keskiviikkona 3.2.2010 klo 18. Taiteilija on paikalla avajaisissa.